Opiskele MB - Elämäntaidon valmentajaksi

Seuraavat koulutukset käynnistyvät tammikuussa ja elokuussa 2012. Hakuaika on käynnissä juuri nyt.

MB - Elämäntaidon valmentajan® (Life Coaching) ammatillinen koulutus koostuu 20 lähiopiskelupäivästä pienryhmätapaamisista sekä itsenäisestä opiskelusta.


LATAA KOULUTUSESITE TÄSTÄ

HAKEMUSLOMAKE



Syksyllä 2012 käynnistyy jälleen kaksi koulutusryhmää. Syksyn koulutusten aikatauluihin pääset tutustumaan seuraavista linkeistä.

SYKSYN 2012 ARKIKOULUTUKSEN AIKATAULU
SYKSYN 2012 VIIKONLOPPUKOULUTUKSEN AIKATAULU  

Työskentely opintopäivinä on aktiivista, osallistuvaa ja käytännöllistä.

Lisäksi opiskelijoilta edellytetään viikottaisten henkilökohtaisten kotitehtävien suorittamista sekä osallistumista omien pienryhmien toimintaan. Koulutuksen sisältö on rakennettu niin, että jokainen osallistuja käy yleisopintojen lisäksi oman henkilökohtaisen elämäntaidon valmennuksen läpi vuoden aikana. Koulutukseen hyväksytyiltä henkilöiltä edellytetään hyviä ryhmätyötaitoja sekä halukkuutta osallistua aktiivisesti työskentelyyn niin koulutusjaksojen aikana kuin pienryhmissä. Ennen kaikkea oppilaan pitää aidosti nauttia ihmisten kanssa työskentelystä ja haluta olla tinkimättömän tasavertainen kumppani ja ammatillinen tuki tuleville asiakkailleen.

MB - Elämäntaidon valmentajan (Life Coaching) koulutus sopii loistavasti kenelle tahansa, joka joutuu työssään kohtaamaan muita ihmisiä. Erityisen hyödyllistä koulutuksen anti on mm. yritysvalmentajille, kouluttajille, terveydenhoitajille, opettajille, kuntosaliohjaajille, personal trainereille, ravitsemusneuvojille, sisustusalan ihmisille ja terapeuteille.

Laadullinen harppaus työssä ja elämässä

Vaikka koulutus on mahdollista tehdä oman työn ohessa, koulutusvuosi on hyvin intensiivinen ja on tärkeää pystyä paneutumaan opiskeluun täysipainoisesti vuoden ajan. Se edellyttää vähintään muutaman tunnin oma-aloitteista työskentelyä omien elämäntaitoharjoitusten parissa viikoittain. Opintojen edetessä on paneuduttava myös harjoitusasiakkaiden valmennukseen.

MB - Elämäntaidon valmentajan (Life Coaching) koulutukseen osallistuvan opiskelijan on oltava halukas ottamaan laadullinen askel eteenpäin omassa elämässään. Vuosi on ainutlaatuinen tilaisuus tehdä omasta elämästään arvokas välitilinpäätös. Vasta omakohtainen kokemus valmennettavana olemisesta tekee hyvän valmentajan.



Ota yhteyttäinfo@namaste.fi www.valmennusmaailma.fi Tulosta sivu