Kadonnutta rakkautta etsimässä

Kun kaukosäätimestä on tullut miehen hellitty heila ja sauvakävely on ainoa asia, joka saa naisen poskille hehkun, on arvioinnin aika. Voisiko olla toisin? Olipa kyse kumppania kaipaavasta sinkusta tai kymmeniä talvia yhdessä viettäneestä pariskunnasta, on yksi asia varma. Jokainen meistä kaipaa rakkautta. Missä se piileskelee? Miten sen saisi houkuteltua omaan elämäänsä?

Luontoäiti suosii tunteita, jotka tehokäynnistävät hormonit; ihanaa rakastumista, intohimoa ja kehojen kohtaamisen hurmaa. Kiihko ei kanna arjen yli, vaikka arjestahan meidän elämämme kuitenkin pääosin koostuu. Mikä voisi kestää tiskivuoret, vatsamakkarat ja muutoksen väistämättömyyden?
Voiko rakkautta edes löytää, kun me naiset ja miehet olemme kuulemma eri planeetoilta? Kohtaaminen ja kumppanuus ovat kadonneet johonkin erilaisuuden syvään rotkoon.

Mitä jos erilaisuuden sijasta keskittyisimme hetkeksi etsimään vain sitä, mikä yhdistää? Mikä meitä kahta sukupuolta sitten yhdistää? Mikä meissä on täysin samaa? Se on meidän halumme rakastaa ja tulla rakastetuksi. Kaipaamme kiihkeästi tunnetta, että joku hyväksyy meidät juuri sellaisina kuin olemme. Virheinemme, töppäilyinemme, kiloinemme, pelkoinemme.
Haluamme myös kokea vilpittömästi sitä ihanaa riemua, jonka toisen ihmisen rakastaminen meille suo.

© Marika Borg

Rakkauden reunaehdot

Laura-ystäväni ajattelee asiaa näin: miehet eivät ole Marsista vaan luolasta. Jussista on tullut tylsä ja tyly, eikä hän puhu mistään muusta paitsi formulasta. Laura ja Jussi olivat joskus todella rakastuneita. Mitä ihmettä on tapahtunut, Laura kysyy. Hän ei oikein tahdo jaksaa, kun elämästä on tullut tiskiveden makuista. Välillä melkein myrkyllistä. Tätäkö se rakkaus on? Miten ihanaa olisi, jos Jussi olisi toisenlainen.
Sinkku-Raija kadehtii Lauraa, sillä vaikka Jussi onkin aikamoinen sohvanvaltaaja, on hän kuitenkin mies. Raija haaveilee elämäntoverista. Onko Suomessa yhtään sellaista miestä, jota Raija etsii?
Missä ne ihanat miehet oikein ovat? Näkymätön, tulevan kumppanin ominaisuuksia kuvaava vaatimuslista on ainakin neljä sivua pitkä. Taso täytyy hänestä pitää korkealla, vaikka se merkitsisi yksinoloa loppuun saakka.
Joskus tuntuu, ettei hän oikeastaan soisi löytävänsä muuta kuin miehen, jota ei taida edes olla olemassa. Siis hajuttoman, mauttoman, kiltin, mutta jännittävän. Varakas pitäisi olla, mutta silti sielukas. Yms.
Raijan strategia ei ole tyhmyyttä. Se perustuu siihen ihan ymmärrettävään luuloon, että näin hän välttyy saamasta sydämeensä lisää haavoja. Kun asettaa tavoitteet taivaisiin, ei tarvitse pettyä itsensä suhteen. Sydän pysyy lukkojen takana, mutta niin pysyy suuri ilokin: rakkauden jakaminen parisuhteessa.
Laurankin kannan ymmärtää. Vähemmästäkin lannistuu, kun mies ei ole auttanut, ihaillut tai jutellut vuosiin, ellei ole ollut pakko.
Vaikka rakastaminen teoriassa on helppo juttu, ei varmaan kukaan osaa tarjota edellisiin helppoja vastauksia. Mutta siitä olen kuitenkin varma, että kannattaa opetella toista tapaa elää. Jotta päästäisiin edes harjoittelemaan, on tunnustettava yksi perusasia: muutoksen on alettava itsestämme, muuten hommasta ei tule mitään.
Olemme linnoittautuneet poteroihin ja käymme ihmissuhdesotaa, jossa hyökätään, puolustaudutaan, syytellään ja syyllistytään. Taistelijoina toimivat meitä hallitsevat pelot. Odotamme, että toinen osapuoli antautuu, mieluiten polvillaan ja anteeksiantoa anellen. Edellytämme, että puoliso ymmärtää muuttua, jotta voisimme vihdoin elää onnellisina.

Jätä enkelit taivaaseen

Juoksemmeko rakkauden perässä ja kuitenkin sitä pakoon? Kysymys tulee mieleen, kun kuuntelee ominaisuuksien määrää, joita kumppaneilta edellytetään. Vain sädekehä ja siiventyngät puuttuvat ehdoista. Ei ihme, jos jo olemassa oleva puoliso kutistuu kaukosäätimen jatkeeksi tai kiihkeästi tavoiteltu toiveuni-tyyppi jää haavekuvaksi. Rakkaus ei viihdy kovien vaatimusten seurassa.
Vaikka naiset näyttävät suosivan listoja, ei tämä ole vain toiselle sukupuolelle varattu huono toimintamalli. Miehet vain tekevät sen omalla tavallaan. Vaimon tulisi olla nätti, muttei liian laitettu, hoikka, mutta pehmeä, lempeä monitoimikone, joka jaksaa innostua yöllä, vaikka onkin rättiväsynyt. Aikamoisia vaateita, vaikka monilla miehillä ne ovatkin kätkettynä siististi alitajunnan lokeroihin. Ai niin, kun se olisi vielä ihan kuin oma äiti, tai sitten ihan päinvastainen, lisää mies vähän nolona.

Vaadi vähemmän


Rakkauden mahtavana magneettina toimii antaminen ilman reunaehtoja. Odotusten ja toiveiden olemassaolo on ihan ymmärrettävää. Ja hienoa on, jos muistamme ne myös kertoa toiselle. Mutta on suuri ero toiveen ja vaatimuksen välillä. Onnea ei saada sillä, että edellytetään toisen sitä toimittavan.
Antaminen ei ole antautumista. Me saamme sen, mitä sydämemme kaipaa, kun lahjoitamme sen, mitä itse haluaisimme ensin toiselle. Jos siis haluat rakkautta, sinun on ensin rakastettava. Jos haluat kunnioitusta, sinun on ensin kunnioitettava. Jos toivot, että sinua kuunnellaan, on sinun uskallettava kuunnella ensin. Sydämellä.
Mutta eihän se Jussi mitään kunnioitusta ansaitse!
Odottavan aika käy ihmissuhteissa pitkäksi. Oikeutetusta kaunasta saa maksaa kalliin hinnan ja rakkaus pakenee vieläkin syvemmälle piiloonsa. Viisas on se, joka ylittää ystävyyden ja anteeksiannon sillan ensimmäisenä ja päästää irti katkeruuden synkästä
otteesta. Vielä viisaampi miettii, mitä eniten haluaa ja sitten tarjoaa sitä ylenpalttisesti kaikille. Metsä ei turhaan vastaa niin kuin sinne huudetaan.

Näkymätön lasku

Antaminen rasittaa vain, kun liitämme siihen näkymättömän laskun mukaan. Kun toimintamme on pyyteetöntä, emme voi odottaa muuta kuin samaa samalla mitalla. Kun autamme ystävää muutossa ja olemme myöhemmin katkeria siitä, ettei hän vastavuoroisesti pääse vahtimaan lastamme, oli muutossa auttamisessa mukana näkymätön lasku.
Jos silitämme puolisoa kerrankin myötäkarvaan saadaksemme tahtomme läpi, olemme alentaneet hänet omalle tasollemme. Manipuloimme. Ihmissuhteesta tulee käyttöesine, joka menee huolimattoman käsissä helposti rikki.
Oletko ajatellut, että se mitä et saa, on juuri se, mitä et anna?
Laura on valittanut monet kerrat, ettei Jussi ikinä kehu eikä kannusta. Mutta milloin Laura viimeksi kehui ja kannusti Jussia ilman reunaehtoja ja näkymättömiä laskuja? Voisiko Jussi innostua kuuntelemaan ja jopa juttelemaan, jos Laura uskaltaisi kuunnella Jussia ilman, että kertoo hänen puolestaan, mitä hän todella ajattelee.

Miellyttämisen kavala tauti

Olen antanut kaikkeni, yrittänyt miellyttää ja passata, mutta mitä olen saanut tilalle? Puuskahtaa Laura ja kyseenalaistaa aidon antamisen periaatteen tuskastuneena. Minähän olen se, joka annan ja yritän.
Kukapa meistä ei olisi tuntenut, että on antanut ja antanut, kunnes on kuin rupsahtanut rusina. Mutta silloin kannattaa jälleen kysyä itseltään, annoinko saadakseni vai annoinko antaakseni. On parantavaa antamista ja on kuluttavaa antamista. Mistä tunnistat eron? Väsymisestä.
Miellyttäminen on vakava naistentauti. Se iskee jo nuoriin tyttöihin ja hoitamattomana muuttuu krooniseksi vaivaksi, jota voisi kutsua vaikkapa marttyyrisyndroomaksi. Se muuttaa suhteet pahanmakuisiksi valtataisteluiksi, joissa katsotaan, kenen sielu kestää enemmän syyllisyyttä. Marttyyri tekee oman ja läheistensä elämästä ikävän piinan, jossa antamisen ja vastaanottamisen ilosta ei ole tietoakaan. Mutta antaminen antamisen ilosta tuo taivaallisia tuloksia. Emme väsy ja alamme saada taksin korkojen kera. Antaminen kannattaa aloittaa itsestäsi. Milloin viimeksi annoit itsellesi sitä mitä todella haluat? Kun oma kuppi on täynnä, siitä kaataa mielellään myös muille.

Kutsu pelko päivälliselle

Pelko voi saada päällensä vaikka minkä näköisiä vaatteita. Yhtenä hetkenä se näyttää oikeutetulta kiukulta, sitten epämääräiseltä ahdistukselta tai mustalta masennukselta. Pelko voi pukeutua vaikkapa pahemmanlaatuiseksi mökötykseksi tai liian kauan jatkuneeksi nalkutukseksi.
Pelko lähtee kapakkaan ovet paukkuen, kun sitä kovistelee toinen pelko. Liian monessa aviovuoteessa makaa kaksi pelkoa rinnakkain, mutta tiukasti omilla puolillansa. Pelko aina hyökkää tai puolustaa, sillä se ei osaa muuta kieltä.
Kaikki, mikä ei ole rakkautta, on pelkoa. Ja pelko on yhtä pelottavaa kuin kolmevuotiaan lapsen varjomöröt pimeässä huoneessa. Kun sytytämme valot, on pelko saanut uudet, ymmärrettävät hahmot. Siihen voi tutustua. Mutta jos yritämme työntää pelkomme pois, peittää, tuomita ja paeta sitä, luomme jättiläisen.
Kutsu pelkosi päivälliselle, ehdotan Lauralle ja Raijalle. Istu menettämisen pelon kanssa niin pitkään, että ymmärrät sitä paremmin. Tarjoa tukeasi. Kutsu vaikka uudelleen kylään, kunnes tunnet, että pelostasi on tullut aito ystäväsi. Ehkäpä se sitten muuttaisi nimeäänkin. Eihän kukaan ystäväänsä pelkää.

Miltä tuntuisi olla ylpeä kiukustaan ja innostunut mustasukkaisuudestaan? Tajuta, että nämä tunteet ovat palvelleet sinua parhaansa mukaan, tietämättä toisesta tavasta. Ja kun ymmärtää, että toisen hyökkäys on kurjasti naamioitua pelkoa, osaa siihen suhtautua kuin mörköjä näkevään lapseen.
Kadonneeksi luulemamme rakkaus on jokaisen pelon sisällä piilossa. Se uskaltaa ulos, kun vihdoin ymmärrämme, että kaikki kielteiset tunteet vain haluavat tulla tunnetuiksi. Monet niistä ovat kuin nuhraantuneita laastareita vanhojen haavojen päällä. Mitä enemmän hyväksymme tunteiden kirjoa sisällämme, sitä vähemmän olemme niiden vankeja.
Kun rakastaa ahdistustaan, kiukkuaan, väsymystään ja ennen kaikkea kalvavaa tunnetta, ettei ole riittävän hyvä sellaisena kuin on, tapahtuu ihme. Toteutuu metamorfoosi ja alkemistin unelma; rakkaus muuttaa jokaisen tunteen arvokkaaksi viestiksi, jota kannattaa kuunnella, kunnioittaa ja hyväksyä. Hyväksyntä on avain, lääke, kompassi ja kartta. Sillä pääsee mihin vain. Hyväksyntä on rakkautta arkiasussa. Se on viisas valinta.

Parisuhteen viisi viisasta neuvoa

1. Kuuntele sydämelläsi. Korvat ovat vain apuväline. Kuuntele kerrankin keskeyttämättä ja arvostelematta. Ole läsnä ja jätä kauppalistan laatiminen myöhemmäksi. Kuuntele myös hiljaisuuden sanomaa. Ja itseäsi.

2. Ennen kuin avaat suusi, kysy itseltäsi, tuonko sanoillani tilanteeseen rakkautta ja sopusointua? Sanat ovat pahimmillaan teräviä aseita, joilla saa vuosien tuhoja aikaiseksi. Käytä sanoja rakentamiseen, älä haavoittamiseen.

3. Ryhdy aarteenetsijäksi. Kaiva toisesta ja itsestäsi se, mikä on ehjää, hyvää ja rakastettavaa. Tee se vaikka suurennuslasin kanssa. Se, mihin kiinnitämme huomiota, kasvaa ja kukoistaa. Et tule pettymään.

4. Kohtele itseäsi kuin vauvaa: hellästi, hyväksyvästi ja rakkauttasi pihtaamatta. Kun saat itseltäsi rakkautta, joka meille kaikille kuuluu, jaat sitä ilolla myös muille. Itsensä rakastaminen muuttuu kyvyksi rakastaa.

Ota yhteyttäinfo@namaste.fi www.valmennusmaailma.fi Tulosta sivu