|
Syötätkö nälkäistä sydäntä© Marika Borg
Vaikka ruoka ei ole sinulle ongelma ja syöt elääksesi etkä elä syödäksesi, lue silti tämä juttu. Ehkä ymmärrät hieman paremmin ystävätärtäsi, joka viidettätoista kertaa alkaa laihdutuskuuriaan. Ystävättäresi ei ole heikko ja selkärangaton. Hän ei ole poikkeuksellisen ahne tai tyhmä. Hän on alan asiantuntija, kävelevä kaloritaulukko. Miksi hän sitten syö liikaa, vaikka se ilmiselvästi aiheuttaa hyvin paljon kärsimystä ja kamppailua? Hän yrittää selviytyä elämästään parhaalla mahdollisella tavalla, mahdollisimman kivuttomasti. Hän kaipaa rakkautta ja hyväksyntää. Hänen menetelmänsä on vain yhtä huono kuin juopon. Kun ruoka on muutakin kuin ravintoa ja järkevää nälänhoitoa, on mentävä pintaa syvemmälle. Silloin eivät loputtomat kikat, kuurit ja nokkelat neuvot auta. Syömishäiriöinen on tavattoman yksin ongelmansa kanssa, vaikka kanssasisaria (ja vähän veljiäkin) on länsimaissa kymmeniä miljoonia. Kahlittu ruokahalu Länsimainen nainen on vapauttanut itseään tehokkaasti lähes kaikilla muilla alueilla paitsi ruokahalussaan. Sitä pitää säädellä tiukemmin ja tiukemmin. Se pitää kahlita ja hallita. Liikasyöminen on syntiä, sanovat alitajunta ja naistenlehdet. Kuitenkin järkyttävä totuus on, että mitä kiihkeämmin vastustat jotain, sitä vaikeampaa sitä on vastustaa. Kilot onnen esteenä? - Jospa vain laihtuisin kymmenen kiloa, niin elämä olisi niin ihanaa... Kuinka moni nainen ajatteleekaan juuri näin. Kilot tuntuvat olevan ainoa este kurjan nykyhetken ja onnen välillä. Mutta ovatko hoikat ihmiset onnellisempia kuin lihavat? Eivät ainakaan tutkimusten mukaan. Laihuus sinänsä ei tee ketään onnelliseksi. Totta kai olo on kevyempi ja on helpompi liikkua ja voida hyvin. Mutta näin yksioikoinen asia ei kumminkaan ole. Lehdissä on säännöllisin välein juttuja menestyksellisistä laihduttajista. On vaikuttavia kuvia ''ennen ja jälkeen''. Pimeistä ja usein töhryisistä ennen -kuvista katsoo lihava ja onneton ihminen. Useimmiten nainen. Jälkeen -kuvissa säteilee elämänsä huippuhetkissä paistatteleva uusi hoikka henkilö. Vyötärön lisäksi ovat löytyneet onnelliset lapset ja mies, joiden ei enää tarvitse hävetä suunnatonta äitiä. Elämälle on löytynyt tarkoitus. Se on hyvältä näyttäminen. Saamme harvoin lukea jatkojuttuja näistä vuoden laihduttajista, sillä totuus on monasti toisenlainen. Laihduttajat ovatkin havainneet, että kaikkien niiden laskien alla olikin ihan sama ihminen samoine perusongelmineen. Kun suojamuuri murtuu Kuherruskuukausijakson jälkeen tulee tyhjyys. Elämästä ei voi enää olla syrjässä läskien varjolla. Se on monelle rankka vaihe. Parhaimmillaan se johtaa suureen sisäiseen kasvuun ja rikkaampaan elämään. Pahimmillaan hurjaan painonnousuun ja loputtamaan itseinhoon. Laihtuminen ei todellakaan tee ketään automaattisesti onnelliseksi, vaikka se voi jollekin olla hieno matka kohti itsensä parempaa ymmärtämistä. Ylipainosta eroon pääseminen on hyvä tavoite, kunhan oivaltaa, että se oikeastaan vain välitavoite itsensä eheyttämiseksi. Miehet näkevät reidet ja rinnat Monia ylipainoisia ärsyttävät ihmisten maireat kommentit laihdutuskuurin onnistuessa. Heitä järkyttävät ulkonäkökehut kymmenen kilon painonpudotuksen jälkeen. - Nyt olet vihdoin oikean naisen näköinen, laukoi miespuolinen työkaveri kohteliaisuutena kilojaan pudottaneelle Ninalle. Mies ihmetteli vilpittömästi, kun Nina ei ilahtunut kehuista. - Kuinka kauhean näköisenä muut pitivätkään minua ennen laihdutusta? Entä jos lihon takaisin? Olenko arvokas ja pidetty vain, kun alen laihempi? pohtii "onnistunut" laihduttaja epävarmana. Jotkut naiset kertovat valinneensa lihavuuden, sillä on helpompi olla näkymätön. Miesten katseet kohdistuvat nuoriin ja hehkeisiin ja liian monet naiset näkevät itsensä miesten silmin. Ongelmia on luvassa, sillä järkyttävän monet miehet näkevät naiset erillisinä ruumiinosina. Haluttavina tai hylättävinä. Ja kukapa haluaisi tulla hylätyksi? Saat syödä, kunhan et liho! Bulimia, ahmiminen ja sitä seuraava oksentelu on 90-prosenttisesti naisten vaiva. Se on selvästi lisääntymään päin. Bulimiaa pidetään tunne-elämältään häiriintyneiden naisten tapana yrittää selvitä ongelmistaan. Mutta sen voi myös nähdä loogisena vastauksena yhteiskuntamme mielettömälle vaatimukselle: sinä olet arvokas nainen vain, jos olet hoikka. Kuinka moni nainen tuntee itsensä todella kauniiksi ja halutuksi? Hyväksi juuri sellaisena kuin on? Kuinka moni ihastelee bikiniasuista itseään sovituskopin peilistä? Muutama vuosi sitten amerikkalainen Glamour-lehti haastatteli 33 000 naista. 75 prosenttia heistä ilmoitti tuntevansa itsensä liian lihavaksi. Naisilta kysyttiin, katsoivatko he painonsa vaikuttavan itsetuntoonsa. 96 prosenttia myönsi näin olevan. Lähes puolet naisista ilmaisi, että laihtuminen tekisi heidät paljon onnellisemmaksi kuin hyvä ihmissuhde, menestys töissä tai hyvän ystävän tapaaminen. Olemmeko me suomalaiset naiset hyvin erilaisia? Näyttäisi valitettavasti siltä, että emme ratkaisevasti, vaikka tervejärkisyyttä onkin tallella vähän enemmän kuin amerikkalaissiskoilla. Olemme kuitenkin kadottamassa sitä hiuksia nostattavaa vauhtia. Läheisyyden kalvava nälkä Mikä ihme saa naiset käymään vuosia, vuosikymmeniä, jopa elämänpituista kamppailua ruoan kanssa? Syitä on varmaan monia, mutta yhtäläisyyksiäkin on löydetty. Geenen Roth, amerikkalainen syömishäiriöiden asiantuntija, on vetänyt kursseja kymmenille tuhansille naisille, joilla on taustanaan vuosikymmenten ruokahelvetti. Hän kertoo, että puolet osanottajista on kärsinyt lapsuudessaan joko sukupuolisesta väkivallasta tai vaikeasta alkoholismista perheessä. Lähes kaikki osallistujat kertovat lapsuuden kotiolojen olleen levottomat ja ahdistavat. Silti naiset syyttävät itseään ja ylipainoaan epäonnisesta elämästään. Lihavuus on heidän mielessään suurin ongelma. Jos heillä vain olisi riittävästi itsekuria, asiat ratkeaisivat. Laihduttaminen kangastelee taikasauvana kaikkiin elämän ristiriitoihin. Useimmat näistä naisista ovat laihdutusuransa aikana päässeet eroon jopa sadoista kiloista. Kymmeniä kertoja, laihtuen ja lihoen… Hetkellinen hoikkuus ei ole tuonut pysyvää onnea. Heidän suurin ongelmansa ovat selvittämättömät tunteet, tukahdutetut toiveet, arvottomuus ja arkuus kohdata lapsuuden peikot. Aivan uusimman tutkimuksen mukaan on löytynyt selvä yhteys vanhempien häiriintyneen huolenpidon ja aikuisiän lihavuuden välillä (Lancet 1994;343:324-27). Syömishäiriöinen ihminen hellii itseään vatsan täydeltä, koko lapsuuden edestä. Dieettien noidankehä Yhdeksän kymmenestä laihduttajasta saa kilonsa takaisin korkoineen. Vaikka tutkimukset ovat osoittaneet vääjäämättömästi, että laihdutuskuurit eivät laihduta, vaan päinvastoin, ei sanoma näytä menevän perille. Emme näytä uskovan edes omaa karvasta kokemusta, että jokainen nälkiintymisjakso vain harjaannuttaa elimistön ottamaan ruoasta kaiken mahdollisen irti. Syömishäiriöitä ei ikinä hoideta laskemalla kaloreita, paastoamalla, lisäämällä itsekuria tai edes liikunnan määrää. Kaikenasteisissa ja -laisissa riippuvuusongelmissa on kyse jostain syvästä haavasta syvällä sielun sopukoissa: luottamuksen puutteesta, heikosta itsetunnosta, rakkaudettomuudesta, ilmaisemattomasta vihasta, katkeruudesta, surusta, läheisyyden ja haavoittumisen pelosta. Suklaalla sulatettu sydän Ihmiset väärinkäyttävät ruokaa, koska he eivät tunne ansaitsevansa mitään parempaa! Ihmiset väärinkäyttävät itseään, sillä heitä on väärinkäytetty. He kohtelevat kehoaan kuin tuhmaa lasta, arvostellen, halveksien, kiduttaen. Kuten heitä on kohdeltu lapsella. Onnettomista lapsista kasvaa itseään inhoavia, onnettomia aikuisia, sillä he eivät ole koskaan oppineet käymään läpi traumojensa haavoja. Ne on tukahdutettu pullalla ja suklaalla ja laastaroitu jäätelöllä ja pitsalla. Nuoret tytöt aloittavat laihdutusuransa yhä aikaisemmin. Monet jopa kymmenvuotiaina. Miksi? He tekevät hengenvaarallisen virhepäätelmän: hoikkuus on yhtä kuin rakkaus. Hoikka on ihailtu ja poikien ympäröimä. Hoikka tyttö ei koskaan ole yksin. Hoikka tyttö on onnellinen. On rikollista sanoa nuorelle tytölle, että hän on lihava ja ruma. Se voi suistaa hänet tielle, jonka varrella oksennellaan, ahmitaan, oksennellaan, paastotaan ja nälkiinnytään. Ruoka ei petä eikä lyö Me ihmiset toimimme kaikissa tilanteissa kovin järkevästi. Teemme asioita, joiden vilpittömästi uskomme auttavan. Ainakin hetkellisesti. Rohkaisuryyppy tai suklaapatukka tuo muutaman kiitävän onnenhetken. Kukaan meistä ei lapsena päätä tulla isona pakkomielteiseksi syöpöksi tai juopoksi. Itsetuhoinen käytös tulee siitä kalvavasta tunteesta, että kotona ei ole ketään, joka rakastaisi meitä. Jokainen meistä haluaa vain yhtä ja ainoaa asiaa elämässään: antaa ja saada rakkautta. Se on luonnollista ja tervettä. Kohtuuton käyttäytyminen on vilpitön yritys selviytyä. Ruoka on oikeastaan aika ymmärrettävä kohde. Se ei petä, se ei lähde luotamme, se ei loukkaa eikä laiminlyö. Ruoka ei myöskään humallu eikä lyö. Ruoka on lämmintä ja maistuu hyvälle. Se lohduttaa kuin äidin syli ja täyttää tyhjyyden, joka kalvaa sisintämme. Silti jokainen aikuinen tietää, että ruoka ei anna rakkautta. Se antaa hetkellisen unohduksen ja aiheuttaa usein lisää ongelmia. Mutta tieto ei ole sama asia kuin syvällinen asian hyväksyminen. Tunteet meitä heittelevät, eivät tiedot. Onko sinulla todella nälkä? Monet syömishäiriöiset henkilöt eivät osaa tulkita kehonsa sanomia oikein. Nälkä on vieras tunne paitsi rajun dieetin aikana. Syöppö syö miljoonasta muusta syystä kuin nälästä. Etkö tiedä, onko sinulla nälkä vai tekeekö vain mieli jotain hyvää? Jos et ole varma, voit alla varma, ettei se ole nälkää. Nälkä on nimittäin kuin rakastuminen. Jos et ole varma, ei se ole sitä! Rakkaudennälkä kiljuu kovempaa kuin järki. Se vaatii ruokaa, koska ei ole oppinut muutakaan. Siksi ei riitä, että puhuu järjelle. Se ei kuule, mutta sydän kuulee. Sille pitää puhua kuin juuri heränneelle lapselle, hellästi ja hiljaa. Pakonomainen syöminen tapahtuu hyvin eristyneessä tunnetilassa. Monet ahmimishäiriöstä kärsivät kuvailevat tunnelmiaan. - Kun syön, en aina tajua aikaa ja paikkaa. On vain minä ja ruoka. En edes aina maista ruokaa, puhumattakaan siitä, että ehtisin nauttia mausta. Minulla on liian kiire ahtaa itseni tupaten täydeksi. Ähkyksi. Sitten onkin aivan tajuton olo. Olen turruttanut pahan oloni kymmeneksi minuutiksi, puoleksi tunniksi. Hirveä itseinho iskee. Syömishäiriö ei juuri poikkea muista riippuvuusongelmista paitsi siinä, että se tuntuu iskevän pääosin naisiin eikä se suinkaan aina näy päältäpäin. Syöppö siivoaa kotona, hakee lapset päivähoidosta ja muistaa lähettää joulukortit. Villi nälkä heijastaa kaipuuta Itsekuri. Siinä taikasana, joka kaivautuu jokaisen syöpön sieluun. Kunhan sitä löytyy, on kaikki kunnossa. Kunhan osaan olla vahvempi kuin suklaapatukka ja juustoleipä. Kunhan opin juoksemaan riittävästi, jotta kuluttaisin syömäni tuoreen pullan. Kunhan opin hillitsemään itseni... Kuitenkin sisällä riehuu villi nälkä, jota eivät tuimat päätökset ja edes laihdutusryhmän kuri taltuta. Sisällä kalvava nälkä on mieletöntä kaipuuta olla ehjä, kokonainen. Tämän nälän taltuttamiseksi eivät riitä kaikki maailman herkut yhteensä. Siihen kelpaa vain kärsivällinen tie kohti itsensä hyväksymistä. Olen hyvä ihminen juuri tällaisena. Kehoni on kaunis juuri sellaisena kuin olen. Kun kuppi halkeaa Kaikilla meillä on särkynyt sydän. Haavat ja kolhut näyttävät kuuluvan elämään kuin tiiliskivet ja saumalaasti. Niistä rakentuu vankka torni, jota eivät isotkaan myrskyt kaada. Kirjailija Ernest Hemingway on sanonut, että maailma rikkoo jokaisen ja jotkut meistä ovat vahvimpia juuri rikki menneistä kohdista. Tärkeintä ei ole välttää haavoja, vaan oppia hoitamaan niitä oikein. Etteivät ne tulehtuisi ja jäisi pysyvästi auki. On uskallettava kaivaa esille tuskaisimmat tuntonsa. Kipeimmätkin kokemukset on mahdollista parantaa, mutta siihen tarvitaan päivänvaloa. Ne on uskallettava kohdata. Rakkaus ei tule itsemme ulkopuolelta. Se on akku, joka latautuu joka hetki sisällämme. Kun sen oivaltaa, alkaa parantuminen. - Istuin hiljaa kotona, taustalla soi kaunista musiikkia. Mietin mitä kohtaa kehossani kaikkein eniten inhosin. Laitoin käteni pullean vatsani kohdalle. Yhtäkkiä tunsin kyyneleiden valuvan poskillani. Enhän minä vatsaani saisi vihata. Se oli kuin loukkaantunut pikkutyttö. Hädissään. Sivelin sitä hellyydellä, kuin omaa pikkuistani. Hyväksyin sen muhkuroineen ja kumpuineen. Pyysin anteeksi vuosien vihamielisyyttäni. Suunnaton helpotuksen tunne pyyhkäisi ylitseni kuin enkelin siipi. - Isäni oli alkoholisti ja äidiltä ei riittänyt voimia minulle. Minä hoidin pikkusiskot ja kulissit. Häpesin. Näen vieläkin unta siitä, kuinka pidin kodin seiniä pystyssä, vaikka ne murenivat käsieni alla kuin keksit. Lohdun hain lämpimistä lihapiirakoista ja munkkipossuista, kertoo Kati. - Kun söin, minulla oli tunne siitä, että vihdoin minäkin sain jotain. Söin salaa, etteivät muut olisi nähneet ahneuttani. Minulta kesti neljäkymmentä vuotta tajuta, että söin rakkautta. Kun se ei tietenkään onnistunut, söin enemmän ja enemmän. Tai sitten laihdutin. - Läskit ympärilläni saavat minut tuntemaan outoa turvallisuutta. Olen tajunnut, että ne ovat linnakkeeni turvavalli. En ole koskaan oikein kokenut todellista läheisyyttä. Taidan pelätä sitä mielettömästi, sillä laihtuessani oloni on välillä hirveän paljas. Ilman lihavuuttani ihmiset pääsevät liian lähelle, ja se tuntuu vaaralliselta. Nelikymppinen Kati on vihdoin pääsemässä elämäänsä kiinni. Hän on uskaltanut kohdata rohkeasti lapsuutensa pelot. Apua on löytynyt paitsi ammattiauttajilta, myös päiväkirjan pidosta, hyvistä kirjoista ja tukiryhmästä. Kati on oppimassa, miltä tuntuu kun peilistä katsoo ystävä. Ensin hän opetteli seisomaan kokovartalopeilin edessä ja ikään kuin pitämään kehostaan. Pikkuhiljaa siitä tuli yhä todempi tunne. Kilot ovat alkaneet pudota, mutta nyt se on sivuseikka. - Ihmeellistä on, että nyt kun hyväksyn läskini, ne tuntuvat sulavan hissukseen pois, sanoo Kati. Kun sydän on kevyt, tuntuu kehokin kevyeltä. Valossa kasvaa vahvoja taimia Syyt pakkomieliseen käytökseemme löytyvät usein lapsuudesta. Lapsi on viaton ja avuton. Uhrikin. Aikuiset ovat usein käsittämättömän julmia ja ajattelemattomia. He ovat kasvaneet pimeässä. Ei ole lapsen syytä, jos hän kasvaa kuin kiero kasvi, joka tavoittelee valoa hämärässä huoneessa. Mutta jossain vaiheessa on jokaisen kasvettava aikuiseksi. On oltava enemmän kuin alkoholistin poika, enemmän kuin hirviöäidin tytär, enemmän kuin hylätty lapsi. On mentävä eteenpäin, tietäen että onnen avaimet eivät enää ole vanhempiemme syvissä taskuissa. Ne ovat tiukasti omissa käsissämme. Kahleet murtuvat, sydän laulaa Hillitön syöminen on kuin kipsi. Se näkyy eniten, mutta alla on todellinen vaiva. Kun on aika irrottaa kipsi, tulevat haavat esille. Ne pitää tuulettaa auringossa, antaa aikaa ja hoivaa. Silloin on oltava loppumattoman hellä itselleen. Kärsivällinen ja rakastava kuin maailman paras äiti. Sinä päivänä kun uskallamme katsoa itseämme silmiin ja myöntää rakkaudennälkämme, olemme astuneet parantavalle lähteelle. Voimme kylvettää itseämme rakkaudessa, kyllästää sielumme rakkaudella. Mika on syömishäiriö? Syömishäiriöitä on eriasteisia, mutta kaikki ne edellyttävät kokonaisvaltaista hoitoa. On hakeuduttava kokeneen ja eläytymiskykyisen psykologin tai psykiatrin hoitoon ja mielellään tukiryhmään. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin lähteä itsensä hyväksymisen tielle. Ahmimishäiriö on syömisen hallinnan menettämistä. Se ilmenee toistuvina syöpöttelykohtauksina. Ahmimishäiriöstä kärsivä pyrkii salaamaan tapansa, sillä hän häpeää itseään voimakkaasti. Seurassa hän syö linnunannoksia eikä koskaan ahmi julkisesti. Itseinho ja syyllisyys kalvavat mieltä. Ahmimishäiriö poikkeaa bulimiasta, sillä siihen ei yleensä kuulu oksentelu. Kaikista ylipainoisista arvioidaan ehkäpä yhden kolmasosan olevan ahmimishäiriöisiä. Riskiryhmässä ovat toistuvasti laihduttavat ja painoansa pudottaakseen paastoavat mielialasyöjät. Bulimia nervosa eli syömähimo on edellistä vaikeampiasteinen syömishäiriö. Siihen liittyvät säännölliset tyhjennysrituaalit oksenteluina ja ulostuslääkkeiden käyttönä. Bulimikkoa on vaikea tunnistaa, silla hän on harvoin reilusti ylipainoinen. Hän pyrkii myös salaamaan oksentelunsa viimeiseen saakka, sillä luonteeltaan hän on yleensä tunnollinen ja täydellisyyteen pyrkivä. Pitempiaikainen oksentelu on terveydelle tuhoisaa ja horjuttaa mielenterveyttä vakavasti. Anoreksia nervosa on tavattoman vakava henkinen sairaus, jossa potilas luulee olevansa lihava. Hän kieltäytyy syömästä riittävästi normaalien elintoimintojen ylläpitämiseksi. Anorektikoilla on tavattu poikkeuksellisen vaikeita äiti-tytär-suhteita. Joskus laukaisijana on toiminut liian pitkään jatkunut laihdutus ja paineet olla hoikka. Anoreksiaa sairastava torjuu yleensä kaikki hoitoyritykset. Pitkään jatkuneena elimistö vaurioituu pysyvästi. Kuolleisuusprosentti on suuri. Anoreksiaan voidaan parhaiten puuttua aivan sen alkuvaiheessa. Hoito edellyttää tehokasta kokonaisvaltaista psykoterapiaa. On seurattava tarkkaan nuorten tyttöjen laihdutusta ja ehdottomasti puututtava asiaan, jos pieninkin epäily herää. |
|
|
Ota yhteyttäinfo@namaste.fi www.valmennusmaailma.fi Tulosta sivu | ||