Yhdeksän eri persoonallisuustyyppiä
Itsetuntemus ei ole mikään itsestäänselvyys, vaikka asummekin oman
nahkamme sisällä päivästä toiseen. Kun alat pähkäillä, mikä
enneagrammityyppi mahdat olla, muista olla itseäsi kohtaan todella
rehellinen. Ja epäselvissä kohdissa uskalla kysyä perheeltäsi ja/tai
ystäviltäsi. Älä pelkää omia vähemmän mairittelevia puolia. Niitä on
kaikilla tyypeillä ihan yhtä paljon. Onneksi jokaisella
enneagrammi-tyypillä on paljon huikean hienoja ominaisuuksia, jotka
tekevät tästä maailmasta paremman paikan.
Oman tyypin löytäminen aina ole aivan helppoa. Tärkein syy lienee
se, että ymmärrettävästi emme halua tulla lokeroiduksi. Se on kuitenkin
tämän systeemin myötä tarpeeton pelko, sen verran syväluotaava ja
monimuotoinen muotokuva piirtyy jokaisesta yksilöstä.
Tee pikatesti niin pääset alkuun itsetuntemuksen jännittävällä tutkimusmatkalla!
Ihmisinä me myös usein yliarvioimme itsetuntemuksemme. On kuitenkin
yllättävän vaikea nähdä itseään objektiivisesti, olemme sananmukaisesti
liian lähellä itseämme. Jotkut ihmiset eivät edes halua löytää itseään
tyyppikuvauksista, mutta ennakkoluulot ja epäilyt kannattaa heittää
menemään.
Kolikolla on aina kaksi puolta. Jokaisella meistä on reippaasti
ominaisuuksia, joista voimme olla aidosti ylpeitä. Niistä on kiva
lukea. Vähemmän mairittelevat puolemme haluaisimme pitää piilossa.
Niihinkin kannattaa tutustua, sillä juuri ne aiheuttavat meille paljon
kipua, kärsimystä ja usein täysin tarpeettomia ongelmia.
Enneagrammi-tyyppimme sisältää myös avaimen elämäntehtäväämme!
Ja oheisilta sivuilta löydät testin jälkeen lisää tietoa omasta mahdollisesta persoonallisuustyypistäsi.
|