Hyvän elämän ajatuksia

16.01.2012: Heimosodista ruokarauhaan!
Kuulutko sinä Karppaajien Voinliukas Hurma -heimoon vai sitä vastaan taisteleviin Perunalla ja Kuokalla  Voittoon -heimoon? Vai samaistutko eniten suosittuun Pyrin Välttämään Huonoja Hiilareita Mutta En Ole Tiukkapipo -ryhmittymään? Ehkäpä mielessäsi porisee, pitäisikö sinun sittenkin kokeilla Luolanaisen Muna-Pekoni -dieettiä tai jotain sen sellaista; ovathan siihen kääntyneet henkilöt lehtijutuissa aina käsittämättömän pirtsakoita ja kuvissakin parsanhoikkia.

Tai sitten olet kuin minä; seuraat hämmentyneenä heimosotaa muistuttavaa tilannetta. Erilaiset ryhmittyvät käännyttävät toisiaan lehtien palstoilla, televisiopaneeleissa ja työpaikan kahvioissa. Mikä on oikea ja väärä tapa syödä? Se on tietenkin se, mitä ihminen itse noudattaa – ainakin hänen omasta mielestään. Onneksi ruokasotamme rajoittuu meidän yltäkylläisten leveysasteiden tienoille.

Tarjoan tähän sekametelisoppaan vielä yhden vaihtoehdon. Kutsun sitä Syödään Ihmisiksi -ruokavalioksi. Olen sen vankkumaton kannattaja.
Julistan täten ruokarauhan!

Lue lisää...

14.11.2011: Valmennus selkeyttää suunnan ja helpottaa arkea

”Miksi ihmeessä nykyajan ihmiset tarvitsevat elämäntaidon valmentajaa? Eivätkö ystävät riitä? Olemmeko me jotenkin uusavuttomia elämämme kanssa?” Näitä ja vastaavia kysymyksiä on minulta kysytty satoja kertoja viimeisten kymmenen vuoden aikana. Varsinkin haastatteluissa toimittajat ovat kärkkäästi päivitelleet ’muoti-ilmiötä’.

Ymmärrän ihmetyksen. Onhan valmentajien käyttö verraten uusi asia meillä ja muualla länsimaissa. Muistelen huvittuneena, kuinka me päivittelimme kännykän tarpeellisuutta vielä parikymmentä vuotta sitten. Ja kuka nyt tietokoneita kotiinsa haluaisi…

Nykyään uskon vakaasti siihen, että elämäntaidon valmentajan käyttö on kymmenen vuoden kuluttua yhtä tavallista kuin hierojalla tai kampaajalla käynti.  Se yleistyy siksi, että yhä useampi meistä huomaa valmennuksen hyödyt. Siitä on aitoa helpotusta arjen keskellä.


Lue lisää...

18.10.2011: 1480 minuuttia valintoja?

Minulla, sinulla ja kaikilla meistä on käytössämme 1480 minuuttia päivässä.  Mutta onko meillä viisi minuuttia aikaa siihen, että lisäämme hyvää olomme ja käyttäydymme ihmisiksi? Meille jää vielä senkin jälkeen 1475 minuuttia käytettäväksi kaikkeen muuhun. Tarpeelliseen ja tarpeettomaan.

Muutama päivä sitten pahoitin mieleni jostain, jolla ei ole enää mitään merkitystä. Koska paha mieli ei tunnetusti tunnu erityisen miellyttävältä, päätin tehdä sen minkä tiedän toimivan; ottaa kynän käteeni ja kirjoittaa vihkooni ainakin kolme asiaa, josta olen juuri nyt kiitollinen. Siihen meni noin 30 sekuntia.

En ollut puolen minuutin jälkeen hurmioissa, mutta olin leppoisampi ja siedettävämpi sekä itselleni että läheisilleni. Eli helpotti.


Lue lisää...

31.08.2011: Lisätkäämme ilahduttavaa vapautta ihmissuhteisiimme!

En todennäköisesti ole ainoa ihminen maailmassa, joka aina välillä (ja aika usein!) sortuu ajatukseen - miksi MINUN pitää aina muuttua? Miksi se TOINEN ei voi käyttäytyä kauniimmin, yrittää enemmän, pyytää anteeksi ensin tai jotenkin muuten muuttaa käytöstään niin, että minun on helpompi olla hyvä ja kiva.


Lue lisää...

31.08.2011:

Marikan blogi 31.8.2011


Lue lisää...

14.06.2011: Mitä kesäeväiksi?

Lomani häämöttää ihan nurkan takana ja aivoni ovat jo siirtyneet leppoisalle kesävaihteelle.  

Ihailen tuon tuosta juuri avautuvia pioneja pihallani (nuppuja on yli 300!). Huomioni
karkaa metsässä pehmeästi suhiseviin lehtiin. Katseeni hakeutuu yhä uudelleen ruovikossa
pesivään joutsenäitiin. Pohdin, mitä herkullista laitan uusien perunoitten lisäkkeeksi seitsemän
tunnin kuluttua. Hurmaannun tienvarren sireenien käsittämättömän ihastuttavasta tuoksusta.
Istun lastenlasten kanssa ja katselen leppäkerttuja.  

Pysähdyn ja nautin.


Lue lisää...

15.10.2010: Marikan 10 parasta elämänohjetta 10/10
Kun rakastat ensin, etkä odota, että muut rakastavat sinua, sinulla on koko ajan hyvä olla. Eli älä odota muilta rakkautta. He tekevät sitä ihan samaa. Siinä sitten odotellaan ja voidaan huonosti. Rakkaus on siitä kätevä tunne, että se parantaa kaiken.  
Lue lisää...

14.10.2010: Marikan 10 parasta elämänohjetta 9/10
Kiitollisuus on ällistyttävän hyvä juttu. Kiitollisuus ei tunne aikajanaa. On ihan sama oletko kiitollinen menneestä, tästä hetkestä tai tulevasta. Kiitollisuus palkitsee sinut aina. Jos haluat uskomattoman tehokkaan onnellisuus-magneetin elämääsi, opi kiittämään kaikesta. Koko ajan. 
Lue lisää...

13.10.2010: Marikan 10 parasta elämänohjetta 8/10
Menneisyys on juuri sitä mitä se sanookin olevansa. Mennyttä aikaa. Sitä ei saa takaisin eikä sitä myöskään voi muuttaa. Menneen muistaa erilailla ajan kuluessa. Myös muut muistavat tapahtumat ärsyttävän erilailla. Menneisyys on parhaimmillaan uskomaton opettaja. Pahimmillaan se on tuhansien kilojen kiviriippa jaloissa, lyijypallo sydämessä ja sumupilvi päässä. 
Lue lisää...

12.10.2010: Marikan 10 parasta elämänohjetta 7/10
Vastusta vähemmän. Vastustus kohtaa aina vastustusta ja sitten onkin vain lisää vastustettavaa. Kun oma energia kuluu muiden ja maailman vastustamiseen, eipä siinä enää piisaa energiaa oman elämän kohentamiseen. Se on sääli. Maailma ei parane vastustamalla. Se liikahtaa eteenpäin hyvällä.
Lue lisää...

11.10.2010: Marikan 10 parasta elämänohje 6/10
Kiinnostu kielteisistä tunteistasi. Ne ovat aivan ilmaisia suunnistusohjeita sisältäsi. Sinuun on sisäänrakennettuna aivan hämmästyttävän tarkka ja aina ajantasalla oleva navigaattori. Kun tunnistat itselläsi kielteisen tunteen, vaivaudu pysähtymään hetkeksi. Kysy itseltäsi, miten voisit hilata tunnettasi vähän paremmaksi. Unohda miksi-kysymys. Se on ällistyttävän hyödytön kysymys. 
Lue lisää...

10.10.2010: Marikan 10 parasta elämänohjetta 5/10
Älä vertaa itseäsi muihin, varsinkaan lehtien malleihin ja maailman tähtiin. Siinä tulee vain epäonnistunut olo. Rahassa, ulkonäössä tai ulkoisissa saavutuksissa on turha kilpailla edes itsensä kanssa. Kilpailu kuluttaa ja paahtavassa auringossa palaa herkästi. Sen tietävät kaikki selviämislaitosten kuuluisuudet.
Lue lisää...

09.10.2010: Marikan 10 parasta elämänohjetta 4/10
Kiltteys ja kohteliaisuus kaikkia kohtaan on ilmaista ja fiksua. Siinäpä yleispätevät käytösohjeet ihan joka tilanteeseen. Siitä tulee sinulle hyvä olo ja muut pitävät sinusta enemmän. Aito kiltteys ja kohteliaisuus ovat kynnysmatto-syndrooman vastakohta. Kiltti ja kohtelias ihminen on sitä myös itseään kohtaan.
Lue lisää...

08.10.2010: Marikan 10 parasta elämänohjetta 3/10
Hiljenny ainakin kerran päivässä. Siitä on turha tinkiä, jos haluaa paremman olon, selkeämmän päivän ja sopuisammat ihmissuhteet. Maailman meno on aikamoista hässäkkää. Viisas ihminen rauhoittaa itsensä koko päiväksi istumalla hiljaa ainakin 5 minuuttia aamuisin. Hiljentyvä ihminen on osa ratkaisua, eikä kuormita ongelmia lisää.
Lue lisää...

07.10.2010: Marikan 10 parasta elämänohjetta 2/10

Ihmiset ovat todella ällistyttävän erilaisia. Ja se ei tarkoita mitään muutakuin juuri sitä, että he tekevät asiat toisin kuin sinä. He eivät ole parempia tai huonompia kuin sinä vain siksi, että he ovat sinua hitaampia/ nopeampia, puheliaampia/hiljaisempia, määräilevämpiä/alistuvampia. Se vain on tosiasia, joka kannattaa oman mielenrauhansa takia hyväksyä.

 


Lue lisää...

06.10.2010: Marikan 10 parasta elämänohjetta 1/10

Älä ota itseäsi liian vakavasti. Silloin otat muitten mielipiteet sinusta liian vakavasti. Ja sehän on varma tapa pahoittaa oma mieli ja suhtautua varauksella muihin. Kaikkien ei tarvitse pitää sinusta mutta sinä voit oppia pitämään kaikista. Se ei tarkoita sitä, että sinun pitää asua heidän kanssaan.

 


Lue lisää...

29.09.2010: 10 loistavaa syytä liikkua vaikka ei huvittaisi

Jos olet himoliikkuja, voit kaikessa rauhassa jättää tämän jutun väliin ja lähteä vaikka lenkille. Meillä muilla vähemmän tarmokkailla läheisilläsi on hyvä syy jatkaa lukemista. Sillä me kyllä tiedämme, että liikunta tekee hyvää. Emme vain tuhannesta hyvästä tai huonosta syystä jaksa tai pysty liikkumaan riittävästi. Emme välttämättä tarvitse pirteää vakuuttelua lenkkeilyn ihanuudesta. Emme edes pilateksen upeasta vaikutuksesta syviin vatsalihaksiin. Me tarvitsemme sisäisen kimmokkeen antaa itsellemme lahjoista parhaan; paremman mielen ja vähän innostuneemman tunteen lähteä liikkeelle. Se on mielestäni ehdottomasti paras syy liikkua.


Lue lisää...

22.09.2010: Marikan 7 ruokatotuutta

Käsi ylös - kuka on joskus tehnyt päätöksen, että nyt loppuu mässäily! Tästä eteenpäin alan syödä terveellisemmin. Ei enää koskaan karkkia, ei valkoisia vehnäjauhoja, ei makkaraa, ei sitä eikä tätä....Tämä varmasti meille monelle niin tuttu "maanantai-aamun" terveyspäätös saa miettimään, mitä me teemme väärin, jos kerran hyveellisyytemme kaatuu yleensä viimeistään maanantai iltana, väsyneenä telkkarin edessä juustovoileipiä syyllisenä mutustellen.


Lue lisää...

15.09.2010: Hyvä tavoite takaa hyvät tulokset
Oletko valmis ryhtymään sanoista tekoihin ja teoriasta käytäntöön? Tarjoan sinulle hellävaraisen ja silti tehokkaan tavan tehdä hienoja uudistuksia elämässäsi. Se on kokonaisvaltainen kehon ja mielen terveysohjelma jonka avulla voit asteittain kohentaa elämäsi laatua. Helposti ja mahdollisimman pysyvästi.
Lue lisää...

01.09.2010: 3 x H = HARMONIA!

35 vuotta sitten, parikymppisenä urani alussa olevana toimittajana ja luennoitsijana oli kiva harrastaa ja suositella harmoniaa kaiken muun itsensä kohentamisen lomassa.  Maailma oli silloin todella erilainen. Nykyaikana tasapaino, HARMONIA, ei ole enää vaihtoehto. Se on elinehto sille, että jaksamme olla edes jotakuinkin siedettäviä ihmisiä itsellemme ja toisillemme. Se on viisas välttämättömyys.

Seuraavaksi tarjoan kolme yksikertaista harmonia-ohjetta. Ei anneta niiden 'tavallisuuden' hämätä. Ne ovat aidosti toimivia ja tieteellisesti pomminvarmoja.

Ja mikä parasta; ohjeeni ovat ilmaisia, eivät vie aikaa kuin muutaman minuutin päivässä ja ne varmasti toimivat. Mutta vain kokeilemalla niitä itse voit vakuuttua siitä, että ne todella ovat muutakin kuin hyvää teoriaa.


Lue lisää...

12.08.2010: 4 Muutoksen avainta sujuvaan syksyyn
Mitä sinä toivot tulevalta syksyltäsi? Ehkäpä haluat kohentaa kuntoasi, oppia puhumaan italiaa tai löytää työtä, joka vastaa sisäisiä arvojasi.
Miten tekisit tavoitteesi toteuttamisen helpommaksi? Ehdotan sinulle 4 muutoksen avainta. Ne ovat Elämäntaidon Valmentajien käyttämiä työkaluja, joita sinä voit soveltaa omaan elämääsi vaikkapa heti.

Monesti me lähestymme uudistusprojektejamme kuitenkin tavalla, joka ei aina tuota hyvää tai ainakaan kovin kestävää tulosta. Aloitamme työväenopiston kurssin, kuntosalilla käynnin tai vaikkapa puolison kannustamisen. Mutta innostuksemme lopahtaa nopeasti arjen haasteiden keskellä. Palaamme vanhaan ja tunnemme epäonnistumista.

Onnistumistamme lisää merkittävästi neljän keskeisen muutoksen avaimen tuntemus ja niiden oikea järjestys. Saamme niistä vetoapua, 'sisäistä hevosvoimaa' joka auttaa meitä pysymään riittävän innostuneena silloinkin kun kohtaamme muutokseen luonnollisena kuuluvan alkuvastustuksen.
Lue lisää...

22.06.2010: Luulot pois!

Olipa kerran pariskunta, joka halusi olla toisilleen mieliksi. Mies söi aina leivän kannan koska luuli vaimonsa haluavan keskiosan. Ja vaimo tyytyi keskiosaan koska luuli miehensä rakastavan kantaa...Asia selvisi vasta kymmenien vuosien jälkeen kun osapuolet riidan tuoksinassa syyttivät toisiaan itsekkäiksi ja kehuivat itseään uhrautuvaisiksi.

Aivotutkijat ovat huomanneet aikoja sitten, että aivoillemme luulo ja tieto ovat aivan yhtä totta. Se ei erota niitä toisistaan. Teemme ihmissuhteissa paljon tarpeettomia oletuksia, jotka eivät perustu muuhun kuin puhtaaseen luuloon. Luulemme tietävämme, mitä lähimpämme haluavat vaikkapa kesälomaltaan. Lataamme paljon myös sanomattomia odotuksia muille. Toivomme, että he osaavat lukea ajatuksiamme ja syvimpiä toiveitamme. Petymme helposti, jos näin ei ole. Kannattaa kysyä. Ja kuunnella.

Kesä, jos mikä, on loistava hetki tarkastella omia valintojaan. Kysyä itseltään: mitä ihan oikeasti haluan tehdä? Tai olla tekemättä. Miettiä ihan tosissaan, elänkö itseni näköistä elämää vai odotanko jotain maagista SITKU- hetkeä. Ehkäpä sinä, kuten minä, menet helposti muiden toiveiden virrassa. Se vaikuttaa ulospäin epäitsekkäältä ja melkeinpä jalolta. Todellisuudessa moinen ‘joustavuus' aiheuttaa usein sisäistä ärtymystä ja tyytymättömyyttä. Silloin olemme ikävää seuraa itsellemme ja muille.


Lue lisää...

10.05.2010: Teoriassa onnellinen?
10.5.2010 MARIKAN TUNNEKOULU 10/10
Tapahtui Lontoossa noin 25 vuotta sitten: Kuuntelin kiinnostavaa luentoa mielen voimasta ja onnellisuudesta. Sen pääsisältö oli jotakuinkin tämä: Ajatuksesi määräävät mielentilasi. Olet onnellisempi kuin opit kiinnittämään huomion niihin asioihin, jotka ovat elämässäsi hyvin. Valitset itse tunteesi. Kiitollisuus tekee onnelliseksi. Luennon jälkeen vieressäni istunut nainen tuhahti happamasti seuraavat kuolemattomat sanat; "Eihän tässä ollut mitään uutta."

Niinpä.  Nainen oli selvästi teoriassa jo onnellinen, joten hän lähti luennolta tyytymättömänä pois. Eipä taida minullakaan olla sinulle mitään järisyttävän uutta sanottavaa. Sinä ja minä olemme kahlanneet läpi kymmeniä elämäntaito-oppaita. Pidämme itseämme aikamoisina onnellisuuden asiantuntijoina. Olennaista lienee kuitenkin, kuinka hyvin näitä hienoja ajatuksia pystyy soveltamaan omaan elämäänsä. Käytännössä.
Lue lisää...

16.04.2010: NÄITTEN VOIMALLA MINÄ JAKSAN PÄIVÄSTÄ TOISEEN!

16.4.MARIKAN TUNNEKOULU 9/10

Minulla on  ilo ja etuoikeus tehdä työtä mitä rakastan intohimoisesti;  opettaa muille elämänviisauksia. Olen saanut tehdä sitä jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan.  Moinen työ on myös tuonut omat haasteensa. Olen saanut ja välillä joutunut (!) harjoittelemaan oppejani kokopäivätoimisesti. Minulla on yksi periaate yli muiden; minun on ainakin yritettävä elää niin kuin opetan. Joskus onnistun siinä paremmin, joskus mokaan ihan olan takaa!

Haluan jakaa kanssasi ne arvot, joiden mukaan pyrin toimimaan päivästä toiseen.
Koen, että ne ovat hyvin armollisia ja silti ihmeen toimivia. Suosittelen lämpimästi!


Lue lisää...

15.04.2010: HUUMORIA, HELLYYTTÄ JA HUOMIONKESKITYSTÄ – 3 HYVÄN ELÄMÄN VOIMATUNNETTA

15.4.2010 MARIKAN TUNNEKOULU 8/10

Olenko itselleni mukavaa seuraa? Voinko sanoa olevani itselleni sellainen
pomo kuin toivoisin oman ihannepomoni olevan? Kuinka usein kannustan
itseäni? Kuinka paljon annan itselleni myönteistä huomiota? Entä hellyys?
Janoamme sitä muilta vaikka voisimme tarjota sitä itsellemme ihan heti.
Kuinka usein keskitymmekään sättimään itseämme, milloin mistäkin erheestä
tai puutteesta. Opetellessamme huomioimaan hyviä ominaisuuksiamme,
rentoudumme parempaan tasapainoon itsemme kanssa. 

Me olemme hämmentävän hyviä kertoessamme muille puutteistamme, kehomme
vajavaisuuksista tai vaikkapa siitä, kuinka emme osaa, jaksa, pysty tai saa
tehtyä jotain meille tärkeää. Olen kursseillani huomannut että kun haetaan
positiivisia asioita itsestämme, ollaan jo huomattavasti työläämmän tehtävän
edessä. Useimmat löytävät painostuksen tuloksena noin kolme hyvää asiaa. Mutta
kertoessa monet vähättelevät niitä. On kuulemma noloa kehua itseään. Sääli.
Sillä hyvän näkeminen itsessään on kuitenkin voimallinen avain parempaan oloon.


Lue lisää...

14.04.2010: KERRO TOIVEIKKAITA TARINOITA- NE TOTEUTTAVAT ITSEÄÄN!

14.4.2010 MARIKAN TUNNEKOULU 7/10

"Kiinnitä huomiota siihen mihin kiinnität huomiosi!"

Tämä viisaus on kaikunut korvissani vuosien ajan kun olen opettanut niinkin erilaisia asioita kuin intuitiota, itsetuntemusta, persoonallisuustyylejä tai stressinhallintaa. Sillä se, mihin me keskitymme, lisääntyy, kasvaa ja voimistuu elämässämme. Tavalla tai toisella. Viisas keskittyy siihen, minkä haluaa kasvavan.

Viime aikoina positiivisen psykologian yksi ydinsanoma on alkanut levitä hienolla tavalla; Puhu siitä, minkä haluat tapahtuvan. Puhu hyvästä, puhu mahdollisuuksista, puhu ratkaisuista. Mitä enemmän kerrot toiveikkaita tarinoita tulevaisuudesta, sitä todennäköisemmin pääset niistä nauttimaan!

Mutta mitä me teemme? Toistamme puheissamme samaa vanhaa tarinaa, jossa juoni säilyy suurin piirtein samana vaikka roolihenkilöt voivat vähän vaihdella. Ja yleensä sen tarinan juoni keskittyy siihen, mikä on elämässämme pielessä juuri nyt tai on ollut pielessä pitkin matkaa. Toistamme  ällistyttävällä säännöllisyydellä tarinaa siitä mitä emme halua. Eli teemme juuri toisinpäin kuin meidän kannattaisi! Tämä tieto on saanut ainakin minut vaihtamaan juttuni suuntaa lennossa monen monta kertaa.

 


Lue lisää...

13.04.2010: PIENIN ASKELIN PÄÄSEE PITKÄLLE – ONNELLISUUTEENKIN!

13.4.2010 MARIKAN TUNNEKOULU 6/10

Onnellisuudesta on puhuttu viime vuosina enemmän kuin varmaankin koko ihmiskunnan historian aikana. Katselen tätä kirjoittaessani viereistä kirjahyllyäni. Siellä on nopeasti laskien  yli neljäkymmentä enemmän tai vähemmän tieteellisiin tutkimuksiin perustuvia kirjoja onnesta, positiivisuudesta, ilosta, kiitollisuudesta ja hyvyydestä.

Onnellisuudesta on tullut suosittu aihe. Onneksi!

Mutta vähemmästäkin miettii, miten sinne Onnelaan pääsee, jos on kurja olo. Varsinkin, jos et ole peruspositiivinen, kuten en ole minäkään. Osa väestöstä, ärsyttävää  kyllä, on. Olen oppinut pikkuhiljaa hyväksymään sen, että tie onnellisempaan elämään on jatkuvia valintoja., joita saan ja joudun tekemään koko ajan. Hetkestä toiseen, päivästä toiseen. Ja loppujen lopuksi ainoastaan ihminen itse tietää, mitä onni hänelle on. Se on tunne, kuten rakastuminen, jonka varmasti tunnistaa, kun se iskee!

Vuori on raskas valloittaa, jos koko ajan keskittyy miettimään kuinka korkealla huippu on ja kuinka monta tuhatta askelta tarvitsee vielä taivaltaa sen saavuttamiseksi. Mutta pitkälläkin olevaan tavoitteeseen pääsee mukavasti ja mahdollisimman vaivattomasti ottamalla kaikessa rauhassa yhden askeleen kerrallaan.  On arvokasta oppia pilkkomaan isoja juttuja pienemmiksi kokonaisuuksiksi.  Näin on onnellisuudenkin kanssa.


Lue lisää...

12.04.2010: MILLAISIA TUNTEITA SINUN KÄYTÖSOHJEESI HERÄTTÄVÄT?

12.4.2010 MARIKAN TUNNEKOULU 5/10

Mikä on sopivaa? Mikä ei? Mitä on hyvä tehdä enemmän? Mitä vähemmän? Mikä on oikein ja mikä väärin? Meillä kaikilla on sisällämme kirjava kokoelma sääntöjä. 

Niistä muodostuu meidän ikioma sääntökirjamme, josta emme useinkaan ole niin kovin tietoisia. Näihin sääntöihin on latautunut paljon tunteita, jotka säätelevät meidän iloamme ja hyvää oloamme. Saattaa olla viisasta tarkistaa näistä säännöistä muutama. Olo voi kummasti keventyä.

Monet yksilöllisistä säännöistämme ovat kotoisin vanhemmiltamme. Osa liittyy meidän persoonallisuustyyppiimme.  Joitakin olemme omaksuneet jossain vaiheessa elämäämme, esimerkiksi jonkun vaikuttavan kokemuksen jälkeen.

Harva meistä on asettanut omia sisäisiä käytösohjeitaan missään vaiheessa kyseenalaisiksi. Kannattaisi. Sillä osa niistä palvelee meitä loistavasti, osa ei. Omalta isältäni olen kuullut pienestä pitäen, että kaunis ilma voi olla kesän viimeinen kaunis päivä. Vieläkin stressaannun, jos en pääse ulos kun aurinko paistaa. Tämä on aika harmiton sääntö, mutta huonompiakin minulla on; täytyy jaksaa joka päivä liikkua. Kun teloin jalkani, tajusin kuinka rajoittava tämä sääntöni on.

 


Lue lisää...

12.04.2010: MILLAISIA TUNTEITA SINUN KÄYTÖSOHJEESI HERÄTTÄVÄT?

12.4.2010 MARIKAN TUNNEKOULU 5/10

Mikä on sopivaa? Mikä ei? Mitä on hyvä tehdä enemmän? Mitä vähemmän? Mikä on oikein ja mikä väärin? Meillä kaikilla on sisällämme kirjava kokoelma sääntöjä. 

Niistä muodostuu meidän ikioma sääntökirjamme, josta emme useinkaan ole niin kovin tietoisia. Näihin sääntöihin on latautunut paljon tunteita, jotka säätelevät meidän iloamme ja hyvää oloamme. Saattaa olla viisasta tarkistaa näistä säännöistä muutama. Olo voi kummasti keventyä.

Monet yksilöllisistä säännöistämme ovat kotoisin vanhemmiltamme. Osa liittyy meidän persoonallisuustyyppiimme.  Joitakin olemme omaksuneet jossain vaiheessa elämäämme, esimerkiksi jonkun vaikuttavan kokemuksen jälkeen.

Harva meistä on asettanut omia sisäisiä käytösohjeitaan missään vaiheessa kyseenalaisiksi. Kannattaisi. Sillä osa niistä palvelee meitä loistavasti, osa ei. Omalta isältäni olen kuullut pienestä pitäen, että kaunis ilma voi olla kesän viimeinen kaunis päivä. Vieläkin stressaannun, jos en pääse ulos kun aurinko paistaa. Tämä on aika harmiton sääntö, mutta huonompiakin minulla on; täytyy jaksaa joka päivä liikkua. Kun teloin jalkani, tajusin kuinka rajoittava tämä sääntöni on.

 


Lue lisää...

09.04.2010: SANAT MUUTTAVAT TODELLISUUTTAMME- valitse ne huolellisesti!
9.4.2010 MARIKAN TUNNEKOULU OSA 4/10
Tapasin hississä tutun. Hän näytti kärsivältä ja tervehdyksenä toimi huudahdus: KOKO päiväni on TÄYSIN pilalla!" Syyksi ilmeni katkennut kynsi. Kello oli noin 9.00.  Hmm. Hänellä taisi olla pitkä ja huono päivä edessään.

Tänään keskitymme siihen, miten sanavalintamme vaikuttavat meihin itseemme.
HYVILLÄ SANAVALINNOILLA MUUTAMME SISÄISEN  JA  ULKOISEN TODELLISUUTEMME MIELLYTTÄVÄMMÄKSI.

Sanojen ja tunteiden välillä on tutkitusti tiukka linkki. Jokapäiväiset sanavalintamme värittävät ajatukset tunnelatauksella.  Ne tekevät niistä joko myönteisiä tai kielteisiä tunteita. Tavallinen esimerkki lienee sanapari haaste ja ongelma. Tai: En varmaan pysty. Pystyn varmasti. Näiden kahden lauseen välillä on valtava toiminnallinen ero, joka on mitattavissa joka lihasten heikkenemisessä ( en varmaan pysty) tai vahvistumisessa (pystyn varmasti).

Sanavalinnat ja toiminnasta saadut tulokset ovat tiiviissä yhteydessä toisiinsa. Monissa kokeissa on esimerkiksi huomattu, että kannustava palaute parantaa suorituskykyä mitattavasti. Vastaavasti vähättely  huonontaa mitä tahansa suoritusta, olkoon se urheilussa, työssä tai vaikkapa painonpudotuksessa. Tulosten kannalta on sama onko kannustaja tai vähättelijä ihminen itse vai joku toinen.


Lue lisää...

08.04.2010: MARIKAN TUNNEKOULU OSA 3/10 4 ASKELTA TUNNEVIISAUTEEN – kokeilu kannattaa!

Aitoa TUNNEVIISAUTTA on osata suhtautua mihin tahansa tapahtumaan mahdollisimman myönteisesti. Se ei tarkoita sitä, että hihkuisin ilosta, kun raavin autoni kyljen betonipylvääseen (muutama viikko sitten!), puhumattakaan siitä, että iloitsisin omasta tai jonkun muun sairaudesta, rahattomuudesta, parisuhde-ongelmista tms. Tunneviisautta on kyky olla mahdollisimman rehellinen omalle tunteelleen hetkessä (lue eilinen tunnekoulu 2/10) ja sitten kääntää tilanne mahdollisimman hyväksi, mahdollisimman nopeasti.

Luettuani kymmeniä uusia tutkimuksia ajatusten ja tunteiden vaikutuksesta toimintakykyyni, tiedän liian hyvin, että minulla ei ole varaa jäädä puhisemaan elämän epäoikeudenmukaisuutta tai toisten törppöyttä. Silti kielteisyyden kierre on houkuttelevan helppo. Se on kuin paljon tallattu polku metsässä. Valittamista ei tarvitse harjoitella. Sen me osaamme kaikki.

Monet meistä ovat oppineet huomaamattaan herkuttelemaan sillä kuinka huonosti asiat ovat. Olemme yksilöinä ja yhteisöinä (varsinkin työyhteisöinä!) hämmentävän ongelmakeskeisiä.  Se on ymmärrettävä, mutta todistetusti toimimaton strategia parempaan tulevaisuuteen.


Lue lisää...

07.04.2010: MARIKAN TUNNEKOULU 2/10 Mikä on sinun päivittäinen tunnesaldosi?

Eilen aamulla kaadoin murot, mustikat , viherjauhon ja monet muut aamumössööni kuuluvat ainekset lattialle. Sitten löin pääni jääkaapin oveen, joka oli auki vaikka sen tietenkin pitäisi olla kiinni. Nettiyhteyteni reistaili ja jonotusmusiikki asiakaspalveluun tuntui kidutukselta siinä vaiheessa kun odotusta oli kestänyt ikuisuuden.

Siis aika tavallinen päivän alku, vai mitä? Ei mitään ihmeellisen kauheaa eikä mitään erityisen hurmaavaa. Mutta minua harmitti kaikki. Päivä vaikutti ankealta. Miltä minusta tuntui puoleen päivään mennessä? Yllättävän myönteiseltä. Jopa aika toiveikkaalta. Se oli valinta, jonka tein onneksi, vaikkakin vaivalloisesti, klo 10. Olinhan lupautunut osallistua tähän tunnekouluun...

Valintani perustui vankkaan tieteelliseen todistusaineistoon; mitä myönteisempi olen, sitä selkeämpää on ajatteluni, terveyteni kohenee ja löydän ratkaisuja ongelmiini. Myönteisyys ei todellakaan ole turha tavoite.

Vaikka en aina haluaisi sitä myöntää, niin tiedän, että minä ja vain minä päätän miltä minusta tuntuu. Minä olen vastuussa tunteistani. Onneksi. Kun keskityn päättäväisesti parantamaan mielialaani, olen kääntynyt toimivalle reitille.
Lue lisää...

06.04.2010: MARIKAN TUNNEKOULU OSA 1/10 Ota tunteittesi viisaus käyttöön!
Tervetuloa!
Tästä alkaa kymmenen päivää kestävä
MARIKAN TUNNEKOULU.


Tavoitteeni on jakaa kanssasi napakoita käytännön työkaluja parempaan elämään. Lähtökohtani: tunteet, kielteisetkin, ovat meidän parhaita ystäviämme, kunhan opimme tulkitsemaan niiden sanoman. Tunteet ovat kuin erittäin taitava navigaattori, joka oikein käytettynä ohjaa meitä askel askeleelta sinne, minne toivomme pääsevämme.

Jotta suunnistaisimme mahdollisimman viisaasti elämämme läpi, ottakaamme oppia huippusuunnistajista. He osaavat lukea karttoja ja luonnon muuttuvia olosuhteita taitavasti. Meidän on opittava ’lukemaan’ tunteitamme. Ja muuttamaan niitä myönteisemmiksi. Se todella kannattaa, sillä haluammehan kaikki yhtä asiaa; olla aidosti onnellisempia.

Unohdamme arjen hässäkässä, että meillä on sisäinen viisaus, joka pyrkii kohti parempaa oloa. Tunteet kertovat, mihin suuntaan kannattaa kääntyä. Huonolta tuntuvat, ns. kielteiset tunteet ovat siis kutsu tarkistaa suunta. Ei muuta. Mutta osa meistä liioittelee tunteita, osa piilottelee, osa jäädyttää ne ja me loput teemme niistä päivittäistä pyttipannua.
Lue lisää...

17.01.2010: Tilauksessa jotain uutta, raikasta ja mielenkiintoista!
Onko sinulla ennakkoluuloja? Minulla on moniakin. Onneksi elämä osoittaa minulle uudestaan ja uudestaan, että ne ovat juuri sitä mitä sanakin kertoo; luuloja, jotka eivät perustu omaan kokemuksen tai edes varmaan tietoon. Teen tunnustuksen; olen viime aikoina murtanut yhden tarpeettoman ennakkoluuloni. Olen reippaasti ylittänyt oman mukavuusalueeni. Tosin kitisten ja mutisten. Olen tehnyt jotain sellaista, jota vannoin, etten koskaan tee; olen opetellut melkein kiltisti ja aika kärsivällisesti (eivät minun vahvuuksiani!) Facebook -verkkosivujen käyttöä. Pitkän harkinnan ja vastustelun jälkeen loin sinne Marikan ystävät -nimisen sivuston. Se tuntui aluksi epämukavan erilaiselta. Tunsin itseni kömpelöksi. Vierastin tekniikkaa. Epäilin sitä, kiinnostaisiko koko sivusto ketään. Ai kuinka herkullisen väärässä olinkaan! Onneksi.
Lue lisää...



Ota yhteyttäinfo@namaste.fi www.valmennusmaailma.fi Tulosta sivu