17.01.2010Tilauksessa jotain uutta, raikasta ja mielenkiintoista!Onko sinulla ennakkoluuloja? Minulla on moniakin. Onneksi elämä osoittaa minulle uudestaan ja uudestaan, että ne ovat juuri sitä mitä sanakin kertoo; luuloja, jotka eivät perustu omaan kokemuksen tai edes varmaan tietoon. Teen tunnustuksen; olen viime aikoina murtanut yhden tarpeettoman ennakkoluuloni. Olen reippaasti ylittänyt oman mukavuusalueeni. Tosin kitisten ja mutisten. Olen tehnyt jotain sellaista, jota vannoin, etten koskaan tee; olen opetellut melkein kiltisti ja aika kärsivällisesti (eivät minun vahvuuksiani!) Facebook -verkkosivujen käyttöä. Pitkän harkinnan ja vastustelun jälkeen loin sinne Marikan ystävät -nimisen sivuston. Se tuntui aluksi epämukavan erilaiselta. Tunsin itseni kömpelöksi. Vierastin tekniikkaa. Epäilin sitä, kiinnostaisiko koko sivusto ketään. Ai kuinka herkullisen väärässä olinkaan! Onneksi.Näinhän se on aina kaiken uuden kanssa. Mutta tiedän myös, että jos aina ajattelen ja teen niin kuin aina olen ajatellut ja tehnyt, saan aina ihan samaa. Halusin tai en. Kokemuksesta olen oivaltanut, että kun astun tutulta polulta pois, löydän jotain elämääni rikastuttavaa. Kasvan ihmisenä, opin enemmän, viisastun. Muistelin tätä kirjoittaessani huvittuneena mielessäni, kuinka monet meistä vastustivat aikoinaan tietokonetta ja kännyköitä... Useinhan vastustamme ennakkoluuloisesti eniten sellaisia asioita, joista ihan oikeasti tiedämme vähiten. Ainakin minä teen usein juuri niin. Mukavuusalueen ylittäminen kuitenkin kannattaa. Olen ilahtuneena huomannut, kuinka hauskaa minun on jakaa Marikan ystävät -sivustolla lähes päivittäin vaikkapa kivoja videopätkiä tai kuvia, joita olen ottanut aamulenkilläni. Ja miten mieltäni ovatkaan lämmittäneet lukemattomat lämminhenkiset viestinne. KIITOS, KIITOS, KIITOS! Erityisen mieluisaa on jakaa kanssanne elämänviisauksia. Olipa tapa mikä tahansa, minulle on kaikkein tärkeintä luoda ja ylläpitää aidosti lämminhenkistä yhteisöä. Tavalla tai toisella. Tai vaikka kolmannellakin. Tämä on minun tapani tuntea yhteisöllisyyttä ja samanhenkisten ihmisten vuorovaikutusta. Kaikkein mieluisinta on tietenkin tavata ihan henkilökohtaisesti. Sitä ei kyllä korvaa mikään tekniikka. Toivottavasti tapaamme tänä vuonna! Toiveikkain terveisin, Marika Takaisin |
||
|
Ota yhteyttäinfo@namaste.fi www.valmennusmaailma.fi Tulosta sivu | ||