Katso video Marikasta

Katso video Viivistä

Mitä muut sanovat Marikasta?


16.01.2012

Heimosodista ruokarauhaan!

Kuulutko sinä Karppaajien Voinliukas Hurma -heimoon vai sitä vastaan taisteleviin Perunalla ja Kuokalla  Voittoon -heimoon? Vai samaistutko eniten suosittuun Pyrin Välttämään Huonoja Hiilareita Mutta En Ole Tiukkapipo -ryhmittymään? Ehkäpä mielessäsi porisee, pitäisikö sinun sittenkin kokeilla Luolanaisen Muna-Pekoni -dieettiä tai jotain sen sellaista; ovathan siihen kääntyneet henkilöt lehtijutuissa aina käsittämättömän pirtsakoita ja kuvissakin parsanhoikkia.

Tai sitten olet kuin minä; seuraat hämmentyneenä heimosotaa muistuttavaa tilannetta. Erilaiset ryhmittyvät käännyttävät toisiaan lehtien palstoilla, televisiopaneeleissa ja työpaikan kahvioissa. Mikä on oikea ja väärä tapa syödä? Se on tietenkin se, mitä ihminen itse noudattaa – ainakin hänen omasta mielestään. Onneksi ruokasotamme rajoittuu meidän yltäkylläisten leveysasteiden tienoille.

Tarjoan tähän sekametelisoppaan vielä yhden vaihtoehdon. Kutsun sitä Syödään Ihmisiksi -ruokavalioksi. Olen sen vankkumaton kannattaja.
Julistan täten ruokarauhan!


Mikä Syödään Ihmisiksi -ruokavaliossa on olennaisinta? Siinä syödään sellaisia ruokia, jotka tekevät ruokailijasta mukavan kanssaihmisen niin itselleen kuin muille. Se keskittyy pitämään ihmissuhteet kunnossa. Sillä lämpimät ja sopuisat ihmissuhteet ovat onnellisen elämän peruskallio. Ja onnellisiahan me kaikki haluamme olla, vai mitä?

Syödään Ihmisiksi -ruokailussa tähdätään siihen, että meillä olisi mukava olo vielä ruokailun JÄLKEEN.
Ruoka-aineet valitaan niin, että niiden nauttimista seuraa selkeä mieli, leppoisa sydän ja kävelemään kykenevä keho. Muutumme ruokailumme avulla toivon mukaan luolamiehestä tulevaisuuden ihmiseksi.

Mitä Syödään Ihmisiksi -ruokavaliossa saa syödä? Ja mitä ei?

Syö kaikkia sellaisia ruokia, joista tiedät voivasi hyvin vielä tunteja ruokailun jälkeen. Saat syödä rajattomasti kaikkia ruoka-aineita, jotka saavat sinut aterian päätteeksi hymyilemään rakkaillesi. Raaka-aineiksi sopivat kaikki sellaiset ainekset, joista teet ruokaa rakkaudella niin itsellesi kuin läheisillesikin.

Karta ruokia, jotka tekevät sinut kiukkuiseksi, kärttyisäksi ja suvaitsemattomaksi. Vältä viimeiseen saakka sellaisia aterioita, joiden jälkeen inhoat itseäsi ja saman tien kaikkia muitakin.

SYÖDÄÄN IHMISIKSI – 10 TÄRKEINTÄ SÄÄNTÖÄ

1. En saa arvostella ja/tai paheksua muitten ruokavalioita. Ihan totta.
2. Toisten painostus edes hyvää tarkoittavan valistuksen nimissä ei ole sallittua.
3. Vältän viimeiseen saakka itseni arvostelua, paheksuntaa ja painostusta. Olen itseni paras ystävä.
4. En osta kotiin ruokia, joiden syömättä jättäminen on epäinhimillisen vaikeaa.
5. Juhlissa ja vieraisilla en nirsoile. Kaikkea tarjottua ei tarvitse syödä, mutta siitä ei tule pitää meteliä.
6. Ravintolassa saa pyytää kauniisti listamuunnelmia, mutta vaatia ei saa. Töykeys on tällä dieetillä kiellettyä.
7. Muistan kiittää mielessäni jokaisesta ruokapalasta, jonka syön.
8. Hengitän syvään samalla kun syön.
9. Huomaan ja huomioin kunnioittavasti ateriaseurani.
10. Hymyilen ystävällisesti aina kun olen nielaissut suuni tyhjäksi.

Syödään Ihmisiksi -ruokavaliossa aterioidaan tavalla, joka tuo meistä parhaan esille. Siinä ymmärretään, että aidon ihmisyyden mittari on se, kuinka kohtelemme itseämme ja toisiamme. Tässä ruokavaliossa tähdätään kestävään ja rauhanomaiseen hyvään oloon niin itsemme kuin lähimmäistemme kanssa- ruokarauhaan!

Onnea ja menestystä uudelle ruokavaliollesi!
Ehkäpä saamme sen leviämään jopa lehtien palstoille!
Hyväntuulisin terveisin, Marika



Takaisin

Ota yhteyttäinfo@namaste.fi www.valmennusmaailma.fi Tulosta sivu