Opiskele MB - Elämäntaidon valmentajaksi®

Seuraava koulutus käynnistyy syksyllä 2011.

MB - Elämäntaidon valmentajan
®
ammatillinen koulutus koostuu seitsemästä koulutusviikonlopusta, viiden päivän intensiivijaksosta, pienryhmätapaamisista sekä itsenäisestä opiskelusta.

LATAA KOULUTUSESITE TÄSTÄ





Työskentely opintoviikonloppuina on aktiivista, osallistuvaa ja käytännöllistä.


Lisäksi opiskelijoilta edellytetään viikottaisten henkilökohtaisten kotitehtävien suorittamista sekä osallistumista omien pienryhmien toimintaan. Koulutuksen sisältö on rakennettu niin, että jokainen osallistuja käy yleisopintojen lisäksi oman henkilökohtaisen elämäntaidon valmennuksen läpi vuoden aikana. Koulutukseen hyväksytyiltä henkilöiltä edellytetään hyviä ryhmätyötaitoja sekä halukkuutta osallistua aktiivisesti työskentelyyn niin koulutusjaksojen aikana kuin pienryhmissä. Ennen kaikkea oppilaan pitää aidosti nauttia ihmisten kanssa työskentelystä ja haluta olla tinkimättömän tasavertainen kumppani ja ammatillinen tuki tuleville asiakkailleen.

MB - Elämäntaidon valmentajan® koulutus sopii loistavasti kenelle tahansa, joka joutuu työssään kohtaamaan muita ihmisiä. Erityisen hyödyllistä koulutuksen anti on mm. yritysvalmentajille, kouluttajille, terveydenhoitajille, opettajille, kuntosaliohjaajille, personal trainereille, ravitsemusneuvojille, sisustusalan ihmisille ja terapeuteille.

Lue lisää elämäntaidon valmennuksen tavoitteista ja työn sisällöstä

Laadullinen harppaus työssä ja elämässä

Vaikka koulutus on mahdollista tehdä oman työn ohessa, koulutusvuosi on hyvin intensiivinen ja on tärkeää pystyä paneutumaan opiskeluun täysipainoisesti vuoden ajan. Se edellyttää vähintään muutaman tunnin oma-aloitteista työskentelyä omien elämäntaitoharjoitusten parissa viikoittain. Opintojen edetessä on paneuduttava myös harjoitusasiakkaiden valmennukseen.

MB - Elämäntaidon valmentajan® koulutukseen osallistuvan opiskelijan on oltava halukas ottamaan laadullinen askel eteenpäin omassa elämässään. Vuosi on ainutlaatuinen tilaisuus tehdä omasta elämästään arvokas välitilinpäätös. Vasta omakohtainen kokemus valmennettavana olemisesta tekee hyvän valmentajan.

Koulutuksessa käsitellään ja opiskellaan mm. seuraavia aihealueita

  • Elämäntaidon valmennuksen tarkat askeleet
  • vuorovaikutustaitojen hiominen huippuunsa
  • NLP:n käyttökelpoisimmat menetelmät sovellettuna valmennukseen
  • eri ihmistyyppien ymmärrys enneagrammi-persoonallisuusteorian avulla
  • alitajuisten uskomusten selvitys ja niiden muutos suotuisiksi
  • asiakastyöskentelyn syvempi taito ja ymmärrys
  • elämäntehtävän selvennys valmennusmenetelmänä
  • strategiset kysymykset työkaluna
  • aktiivisen kuuntelun taito
  • kehonkielen ymmärrys ja hallinta
  • varma esiintyminen
  • mielen hallinta ja ns. mental training
  • valmennustyökalujen kartoitus ja harjoittelu
  • intuitio ja ns. hiljainen tieto asiakastyöskentelyssä
  • päätöksenteko valintatilanteissa
  • oman valmennusyrityksen käynnistäminen
  • yritysvalmennuksen erityistarpeet


Ota yhteyttäinfo@namaste.fi www.valmennusmaailma.fi Tulosta sivu